top_image_yritys

Lindströmin Comforta laajentaa toimintaansa Venäjällä Pietarin alueella

Comforta Oy on avannut Sestroretskissa, lähellä Pietaria uuden nykyaikaisen hotellitekstiilien palvelukeskuksen. Comforta on tekstiilipalveluyhtiö Lindströmin tytäryhtiö, joka toimittaa hotellitekstiilipalvelua yrityksille ja yhteisöille.

Venäjällä on yleistä, että hotelleilla on omat tekstiilit varastoissaan ja omat pesulat kiinteistöissään. Hotellit joutuvat investoimaan lakanoihin, froteepyyhkeisiin, aamutakkeihin ja tietenkin vielä lisäksi pesulahenkilöstöön ja -laitteisiin. Hotellitoimialalla nämä kustannukset ovat todella merkittäviä.

”Tekstiilien vuokraaminen ja niiden huollon ulkoistaminen on uutta Venäjällä, mutta kansainvälisille hotelliketjuille ulkoistus on tuttu toimintamalli. Kiinnostus Comfortan palveluita kohtaan on ollut varsin mittavaa”, toteaa Comforta Oy:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen.

Maailmanlaajuinen taantuma on vaikuttanut hotellien käyttöasteeseen myös Venäjällä. Etukäteen vaikeasti ennakoitavat suhdanteet kannustavat hotelleja vuokraamaan tekstiilit palveluna sen sijaan, että he itse investoisivat niihin. Tärkeä osa Comfortan palvelukonseptia on vastuullisuus, etenkin huollon ympäristövaikutukset. Näiden arvojen uskotaan Venäjälläkin nousevan lähivuosina entistä suurempaan rooliin myös hotellialalla.

Suomalainen Sokos Hotels on Comfortan ensimmäisiä asiakkaita Pietarissa.

”Sokos Hotels omistaa yhteensä kolme hotellia Pietarissa. Tavoitteenamme oli löytää ehdottoman luotettava kumppani hotellien tekstiilihuoltoon. Olemme tehneet Comfortan kanssa laajasti yhteistyötä Suomessa, joten olemme erittäin iloisia yhtiön laajentumisesta ja yhteistyömme alkamisesta myös Venäjällä. Voimme luottaa siihen, että saamme asiakkaillemme parasta mahdollista tekstiililaatua ympäristöystävällisellä tavalla. Ympäristöasiat ovat tärkeä kriteeri niin meille kuin asiakkaillemme”, kertoo Sokos Hotelsin Pietarin toiminnoista vastaava toimitusjohtaja Juhani Järvenpää.

Lisätietoja: Santtu Jokinen, toimitusjohtaja, Comforta Oy

ComfortaComforta on hotellitekstiilipalveluun erikoistunut yritys, jolla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä. Comfortan liikevaihto oli noin 42 miljoonaa euroa vuonna 2008 ja yrityksen palveluksessa työskentelee noin 400 henkeä. Comforta on osa tekstiilipalveluyhtiö Lindströmiä, joka toimii 19 maassa Euroopassa ja Aasiassa.

www.comforta.fi

www.lindstromgroup.fi